Avustustarinat
If you see this after your page is loaded completely, leafletJS files are missing.
Pikkuvarpaat Sananjalkapolulla- hanke vahvisti ammattilaisten yhteistyötä lukutaidon alkupolulla
Pikkuvarpaat Sananjalkapolulla -hankkeessa kehitettiin menetelmiä ja rakennettiin verkostoa pienten lasten lukemisen edistämiseen. Tutkimusten mukaan varhaisvaiheen lukeminen on erittäin merkityksellistä sekä lukutaidon että …
Raahen kaupunginkirjastossa oltiin huolissaan nuorten käyttäytymisestä kirjastotiloissa etenkin omatoimiaikaan. Myös asiakkailta tuli palautetta siitä, että kirjastoissa oli ajoittain rauhatonta nuorten meluamisen ja …
Pudasjärven kirjastossa toteutettiin Kirjastoseikkailu -hanke (2023-2025) jossa kehitettiin ja kokeiltiin uudenlaisia toiminnallisia ja tutkivia menetelmiä 0–3-luokkalaisten kirjastovierailuille. Tavoitteena oli saada kohderyhmä aktiivisiksi kirjaston käyttäjiksi …
Taivalkoskella toteutettiin liikuntapaikkarakentamisen hanke, jossa paikallisen ulkojään ja kaukalon alueelle rakennettiin hallimainen sääsuoja. Varsinaisen sääsuojan rakentamisen lisäksi alueella toteutettiin myös muita muutoksia. Vanha ränsistynyt …
Aktiivinenkin kirjaston asiakkuus ja lukuharrastus voivat katketa, jos ikä, liikkumisen vaikeudet tai pitkät välimatkat estävät kirjaston käytön. Siikalatvalla vuosina 2024–2025 toteutetussa hankkeessa …
Vaara-kirjastoissa haluttiin keskittyä nuoriin aikuisiin, heidän tavoittamiseensa sekä lukutaidon edistämiseen. Tavoitetta varten rykäistiin käyntiin Nuoret aikuiset keskelle kenttää -hanke, tuttavallisemmin Nakke-hanke. Hankkeen …
KIHI-hankkeen avulla panostettiin ikäihmisten kirjastopalvelujen ja tapahtumien kehittämiseen
Muuramen kirjastolla toukokuusta 2024 joulukuun 2025 loppuun toimineen KIHI-hankkeen lyhenne tuli sanoista ”kirjastosta hyvinvointia ikäihmisille”. Hankkeen tavoitteena oli nimensä mukaisesti edistää kunnan …
Liikkuva Saaristo hanke sai vuonna 2025 Suomi Liikkeelle -ohjelman kehittämisavustusta liikuntaneuvontaan. Hankkeessa käynnistetään ja kehitetään liikuntaneuvontaa kolmen kunnan yhteistyönä Taivassalossa, Kustavissa ja …
Kirkkonummen kirjasto toteutti yhteistyössä nuorisopalvelujen kanssa lukuvuonna 2024–2025 Mitä tehtäis yhdessä? -hankkeen, jossa nuoret pääsivät suunnittelemaan ja järjestämään tapahtumia sekä tekemään kirjavinkkivideoita …
Kädestä pitäen tavoitteisiin Kirjaston ja varhaiskasvatuksen lukutaitoyhteistyön Lapin-malli on toimintokokonaisuus, jonka käyttöönotosta Lapin kuntien kirjastot ja varhaiskasvatus ovat sopineet yhdessä. Malli vahvistaa …
Iisalmen kaupunginkirjastossa toteutettiin syksyllä 2024 toiminnan kehittämisen hanke, jonka tavoitteena oli tuoda kaupunkilaisten ääni mukaan kirjaston uudistamisen ja peruskorjauksen suunnitteluun. Iisalmen kaupunginkirjasto …
Kun aloittelimme hankkeen toteuttamista, meillä oli idealistinen käsitys, että saamme innostettua kirjaston käyttäjiksi ja lukemisen maailmaan sellaisia siilinjärveläisiä pikkulapsiperheitä, jotka eivät vielä …
Iin kirjastossa toteutettiin keväällä 2024 hanke Faktaa vai fiktiota? -Kriittistä lukutaitoa nuorille. Tavoitteena oli edistää nuorten monilukutaitoa, erityisesti kriittistä lukutaitoa. Samalla kehitettiin …
“Aluksi lorua ja puuroa. annan sadun torjua sadekuuroa. Sanat luovat tarinan taikaa, anna lapsellesi lukuaikaa. Ei koskaan mene hukkaan se retki, joka perheen kirjan maailmaan kätki.” (Minna Tikka)
Tyrnävän kirjastossa käynnistyi syksyllä 2023 Aluehallintoviraston rahoittamaa Kipinää kirjastosta -hanke, jonka tavoitteen oli erityisryhmien kirjastopalvelujen kehittäminen painottaen erityisesti kehitysvammaisten aikuisten ja muiden …
